ei kommentteja

Mistä tunnistaa sinilevän?

Sinilevästä varoittavia kylttejä voi nähdä yleisillä uimarannoilla, mutta muualla joutuu itse arvailemaan levän lajia. Jos vedessä näkyy kelluvan outoja palleroita, mistä voi tietää, mitä levää ne ovat?

Mistä siis tunnistaa sinilevän?

Sinilevä on aina vapaasti vedessä kelluvaa. Viherlevät ja piilevät levät ovat sen sijaan useimmiten kiinni vesikasveissa, kivissä tai laiturin rakenteissa.

Levän lajia voi myös itse testata. Yksi keino on ottaa vettä lasiin ja antaa sen seisoa koskematta noin tunnin ajan. Sinilevän tunnistaa siitä, että se nousee vesilasin pintaan. Jos vesilasin pinnalla siis on vihreitä hiukkasia, kyse on luultavasti sinilevästä.

Painuvatko muut levälajit sitten järven pohjaan?

Viherlevä painuu pohjaan aina, ja niin tekee myös kuollut sinilevä. Kasvuvaiheessa oleva sinilevä jää veden pintaan. Kuollut ja hajonnut sinilevä uppoaa yleensä pohjaan, koska kasvusolujen sisältämät kaasurakkulat ovat päässeet soluista ulos. Ne eivät siis enää jaksa kannatella levää.

Lautatesti vedessä

Toinen tapa testata vesistön puhtautta on käyttää höyläämätöntä lautaa eli niin sanottua sahalautaa, joka on pinnaltaan karhea. Sitten lauta kastellaan vedessä. Jos sen kastaa sinilevää sisältävään veteen, lauta vaihtaa väriä. Siihen kiinnittynyt vihreä levämassa muodostaa kuivuessaan turkoosin värin.

Myös hiekkarannoille ajautuneet sinilevämassat muodostavat turkoosinvärisen vyön kuivuessaan.

Keppitesti

Vielä helpompi yksinkertaisempi on keppitesti: Kokeile epäilyttävää vettä kepillä. Jos levä ei jää keppiin, vaan hajoaa hippusina veteen, kyseessä on todennäköisesti sinilevästä. On myös mahdollista, että loppukesästä veden pinnalla voi olla myös beigenruskeita ruostesienen itiöitä.

Millaisia haittoja sinilevästä voi olla?

Sinilevä voi aiheuttaa myrkytysoireita! Älä ui sinileväisessä vedessä, äläkä käytä sitä sauna- tai pesuvetenä.

Yleisimpiä sinilevän aiheuttamia oireita ovat:

-Iho-oireet, kuten huulten kirvely ja ihottuma
-Flunssan kaltaiset oireet, kuten nuha, päänsärky ja vatsaoireet, jotka alkavat yleensä 3 – 5 tunnin kuluttua altistuksesta. Oireet kestävät useimmiten korkeintaan joitain päiviä.

Miten sinilevä oireita hoidetaan:

-Huuhtele iho puhtaalla vedellä.
-Tarvittaessa muihin oireisiin voi käyttää särky- tai kuumelääkkeitä.

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Sivuston käyttötiedot lähetetään Googlelle. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoa

Lisätietoa löydät osoitteesta: https://www.google.com/policies/technologies/cookies/

Sulje