ei kommentteja

Koiran käyttö hirvenmetsästyksessä, laki sorsii metsästäjää?

Koiran käyttö hirvenmetsästyksessä

Metsästyslaki sanoo näin:

”12 §Koiran käyttö hirvieläinten metsästyksessä:

Hirvieläinten metsästyksessä ei saa käyttää kytkemättömänä sellaista ajavaa koiraa, jonka säkäkorkeus on yli 39 senttimetriä.”

Käytännössä tämä taitaa rajoittaa käytettävän koiran mäyräkoiraan. Chihuahua tuskin tulee kyseeseen. Beaglekin on liian iso. Isompaa koiraa kyllä saa käyttää niin, että se etsii hirven, pysäyttää haukulla ja metsästäjä hiippailee paikalle ja teloittaa hirven kuin joulupossun.

Televisiossakin näytettiin, kun oletettu Jämtlannin pystykorva ajoi hirven passipaikalle ammuttavaksi. Aikanaan oli hyvä koira. Ei se kyllä osannut ohjata hirveä jonkin passipaikan ohi. Sellainen taito puuttui. Sen se kuitenkin tiesi, milloin hirvi ohitti passiketjun. Koira lopetti ajon.

Joskus ollaan metsästetty niin, että kumpikin porukka päästää koirat omalta puoleltaan ja ammutaan mitä mäestä tulee. Jos siellä on hirviä, niin kyllä koira ne löytää vaikka tietenkin päästetään irti omalla puolella. Ja yleensä hirvet lopulta kaartavat omalle puolelle. Voidaan siis olettaa, että hirviä ei olisi pystytty kaatamaan, ellei olisi menetelty näin. Voidaan miettiä, miksi kasvattaa hirvikantaa suuremmaksi, kun nykyisellä vanhenevalla metsästäjäkannalla ei lakia noudattaen pystytä kaatamaan niitä tarpeeksi?

Tämä osoittaa uudelta näkökantilta hirviorganisaation piittaamattomuuden lainsäädännöstä.

Lue myös: Miksi metsästyskausi aloitetaan aina syksyisin?

Metsästyslaki sanoo myös seuraavaa:

”Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irti toisen alueella. (Metsästyslaki 53 §)

Yleinen järjestyslaki antaa tarkentavia määräyksiä koirien kiinnipidosta taajama-alueilla, mutta muutoin kiinnipitovelvollisuus perustuu metsästyslakiin.

Koiranomistajilla on monesti se harhaluulo, että metsässä ja maaseudulla koiria voi pitää kytkemättöminä ilman valvontaa. Metsästyslain mukaan koiraa ei kuitenkaan saa pitää irti toisen alueella ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa.”

Voidaankin todeta, miten hirviä saadaan kaadettua, jos koiraa ei saa päästää irti? Maanomistajien tiedetään kieltäytyneen koirien vapaaksilaskemisesta periaatesyistä. Ehkä he eivät halua toisen maailmansodan pauketta mailleen. Tämä kuitenkin järkyttää metsästyskannoista huoltapitäviä metsästäjiä.

Koira täytyy kouluttaa

Käyttökokeet

Metsästyskoirille järjestetään rodunmukaisia käyttökokeita eli näissä katsotaan, onko koirasta hommaan. Menestymällä kokeissa koira osoittaa kykynsä ja sopivuutensa jalostuskäyttöön eli jyvät karsitaan akanoista. Koirien ominaisuuksista saadaan hyvää tietoa seuraamalla niiden heilumista kokeissa.

Kokeiden päsmäreinä toimivat yleensä paikalliset metsästysseurat tai rotuyhdistykset. Kokeiden järjestämiseen on haettava lupa kennelpiiriltä sekä koemaastojen metsästysoikeuden haltijalta. Eli kokeen järjestämisen lupien haalimiseen voi mennä hyvä tovi. Muista kouluttaa koirasi ennen kuin lähdet metsälle!

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Sivuston käyttötiedot lähetetään Googlelle. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoa

Lisätietoa löydät osoitteesta: https://www.google.com/policies/technologies/cookies/

Sulje